Pro Perro – koirien agilitykurssit Kuopio

Pro Perro, hyvä koirien agilitykurssit Kuopio tarjoaja, toimii koiraurheilukeskus Koiramekassa, osoitteessa Siikaranta 13.

Vuonna 2013 perustettu yhtiö tarjoaa ammattitaitoista agilityurheiluvalmennusta pehmein koulutusmenetelmin.

Yhtiön agilityvalmennuksen kursseilla on mahdollista edetä lajin alkeista aina huipulle saakka.

Pro Perro Kuopio - koirien agilitykurssit Kuopio.

Kaikkiaan kursseja ja valmennusryhmiä on kymmenen eri tason verran, jossa kukin ylempi taso on hieman edellistä edistyneemmille koirille ja tuo uusia osaamisia harrastukseen ja sen vaativuuteen.

Esimerkiksi alkeiskurssi, Pro Pentu, on pienten koirapersoonien leikkikoulu, jossa tutustutaan agilitykeskus Koiramekkaan ja sen käyttäjiin, leikitään, opitaan uuden oppimista, sekä herkutellaan nameilla.

Seuraava taso, Pro Eskari, toimii ensikosketuksena agilityyn, harjoitusten ollessa helppoja ja hauskoja tehtävärasteja, joissa koirasi oppii toimimaan ryhmässä ja keskittymään kanssasi tekemiseen.

Kurssit yhdistävät ainutlaatuisella tavalla uusimmat tiedot eläinten tietoisuudesta ja kouluttamisesta sekä agilitystä urheilulajina.

Pro Perro – koirien agilitykurssit Kuopio
Siikaranta 13, Koiramekka
70620 Kuopio
properro.net

Hyvä tapa saada lisätietoja Pro Perro yhtiöstä ja sen tarjomista koirien agilitykurssit Kuopio vaihtoehdoista on seurata firman virallisia sosiaalisen median sivuja, kuten esimerkiksi Facebookia osoitteessa facebook.com/properrokuopio/.

Facebook-sivulle tulee tietoja muun muassa tulevista kursseista, agilitytapahtumista Kuopiossa, sekä paljon muuta.