Kuopion Eläinlääkärikeskus (KEK) toimii Jynkän kaupunginosan keskustassa, Jynkän palvelukeskuksessa, osoitteessa Soikkokuja 12.
Vuonna 1999 perustettu KEK on koirien, kissojen ja muiden lemmikkieläinten hoitoon erikoistunut kotimainen täyden palvelun klinikka.
Klinikalla eläimesi saa korkeatasoista hoitoa ja lemmikkisi suhteen tarjolla on hoitoja jopa vaikeimpienkin sairauksien, kuten luuston sairaudet, suhteen, kuin ihmisilläkin.
Kaikkiaan eläinlääkärikeskus työllistää yli 10 alan ammattilaista: eläinlääkäreitä, eläintenhoitajia, sekä avustavaa henkilökuntaa.
Suuri osa klinikan asiakkaista tulee Kuopion seudulta, mutta lähetepotilaita (esimerkiksi murtuma-, polvileikkaus-, hammashoito-, sydäntutkimus- ja tähystyspotilaita) saapuu jatkotutkimuksiin ja toimenpiteisiin kauempaakin, etenkin Itä- ja Pohjois-Suomen alueelta.
Kaikkiaan palveluvalikoimaan kuuluvat laboratoriopalvelut, röntgen-, UÄ- & MRI-kuvaukset, tähystystutkimukset ja -toimenpiteet, terveydenhoito ja -tarkastukset (rokotukset, tunnistusmerkinnät, tiineystutkimukset, pentuetarkastukset)…
…viralliset terveystutkimukset (lonkka-, kyynär-, olka- ja selkäröntgenkuvaukset, viralliset polvitarkastukset, viralliset sydäntutkimukset, syringomyelia MRI-kuvaukset, viralliset silmätarkastukset), hammashoidot, silmäsairaudet…
…hengitysteiden tutkimukset ja -hoidot, pehmytosakirurgia, tähystyssterilaatio, luukirurgia, selkäsairaudet, tuki- ja liikuntaelinsairaudet, kuntoutus- ja fysioterapiapalvelut (mukaanlukien laserhoidot), sydänsairaudet, iho- ja korvasairaudet, allergiatestaus, sisätaudit, kasvainsairaudet, sekä synnytysapu.
Kun käyt eläinlääkäriasemalla, voit myös ostaa samalla sekä päivittäiseen terveydenhoitoon, ensiapuun, että jatkohoitoihin tarvittavia tuotteita ja lemmikkien erikoisruokia.
Lisäksi eläinlääkärikäynnin yhteydessä määrätyt lääkkeet ja tarvikkeet saa pääsääntöisesti mukaan klinikalta.
Kuopion Eläinlääkärikeskus – eläinlääkäri Kuopio
Soikkokuja 12
70780 Kuopio
Aukioloajat: maanantai-perjantai 8-17
kek.fi
Klinikalla on olemassa myös virallinen Instagram-tili osoitteessa instagram.com/kekvet/.