Kino Kuvakukko, hyvä elokuvateatteri Kuopio vaihtoehto, sijaitsee Vahtivuoren kaupunginosan alueella ydinkeskustaa, osoitteessa Vuorikatu 27.
Kino, jonka historia juontaa aina vuoteen 1939 saakka, on Pohjois-Savon vanhin ja yksi alueen suurimmista elokuvateattereista 339 istumapaikkansa ansiosta.
Art house -tyylinen elokuvateatteri on sekä kunnallinen teatteri että EU-rahoitteisen Europa Cinemas -verkoston jäsen, tarjoten monipuolisesti laadukkaita filmejä eri puolilta maailmaa.
Vuositasolla teatterissa järjestetään noin tuhat elokuvanäytöstä, mutta myös alaan littyviä tapahtumia, kuten filmifestivaaleja, konsertteja, sekä koulutus- ja luentotilaisuuksia.
Yleisellä tasolla elokuvateatteri on osa Kuopion kulttuuriperinnettä, perinteinen elokuvateatteri ja nähtävyys, jossa voit nauttia kansainvälisten elokuvafestivaalien ja indie-tuotantojen sadosta & kotimaisesta filmituotannosta edullisilla lippuhinnoilla.
Vaikka kyseessä on klassinen elokuvateatteri, sen näytännöt järjestetään päivän parhaalla teknologialla, miljöön ja istuimien tuodessa kokemukseen palan historiaa.
Lipunmyynti esityksiin tapahtuu Kuvakukossa ennen näytöstä, eikä näytäntöihin yleensä ole tarjolla ennakkovarauksia.
Voit käyttää lippuihin maksuvälineenä käteisen ja yleisimpien pankki- ja luottokorttien lisäksi myös Smartum-kulttuuriseteleitä, virikeseteleitä, ja ePassia.
Kino Kuvakukko – elokuvateatteri Kuopio
Vuorikatu 27
70100 Kuopio
kuvakukko.fi
Facebookiin tulee päivityksiä muun muassa liittyen teatterin tuleviin esityksiin, Kuopion filmi-alan tapahtumiin, sekä muita paikallisia elokuva-alaan liittyviä uutisia.