Kaupunkivarasto Kuopio pienvarasto on tarjolla kahdella toimipaikalla Leväsen kaupunginosassa, toinen osoitteessa Kisällinkuja 12.
Yhtiö vuokraa asiakkailleen lämpimiä (min. +15 astetta), siistejä, uudehkoja (2013-2015 käyttöön otetuissa kiinteistöissä) ja turvallisia pienvarastoja noin 7 km päässä Kuopion keskustasta.
Tarjolla olevat erikokoiset varastotilat soveltuvat sekä yksityishenkilöiden että yritysten vuokrattavaksi muun muassa kausivarastointiin tai muuttojen sekä remonttien ajaksi.
Kisällinkuja 12.
Toimipisteistä Kisällinkuja varastotiloissa on valikoimaa aina pienemmistä 1,5 m2 varastoista suurempiin noin 12 m2 kokoisiin varastoihin saakka, sekä katutasossa että toisessa kerroksessa.
Mikäli tarvitset tätäkin suurempaa varastotilaa, tiloja voidaan tarvittaessa yhdistellä suurikokoisempiin kokonaisuuksiin.
Tavaroiden lastaus Leväsentiellä tapahtuu nosto-oven kautta ja toiseen kerrokseen pääsee leveitä portaita pitkin. Käytettävänäsi on lisäksi lastausapuvälineitä isompien tavaroiden siirtämiseen.
Kummissakin kohteessa turvallisuus on ensisijainen tekijä, jonka vuoksi varastotiloihin pääsee ainoastaan henkilökohtaisilla tunnisteilla ja lisäksi yhtiön työntekijät tekevät niihin säännöllisiä tarkastuskäyntejä.
Kaikki vuokrattavissa olevat itsepalveluvarastot on hinnoiteltu niiden sisältämien neliömäärien mukaan.
Voit aloittaa ja päättää vuokrauksen silloin kun haluat, eikä vuokraus ole sidottu kalenterikuukausiin.
Helpoin tapa aloittaa vuokraaminen on tehdä se Kaupunkivuokraus Kuopio -verkkokaupan kautta, joka on avoinna 24/7 ja jossa maksu tapahtuu verkkopankkisi kautta tapahtuvalla maksulla.
Verkkokaupan kautta tehdyissä vuokrauksissa ei käytetä paperisopimuksia, niihin ei tarvita vakuuksia tai avaimia (saat ovikoodin / PIN-koodin sähköpostiisi), ja varasto on käytössäsi heti (vuokrajakson ensimmäisenä päivänä klo 06:00 alkaen).
Minivuokrausaika pienvarastoille on 30 päivää, ja voit jatkaa vuokrausta minimissään seitsemän päivän jaksoissa verkkokaupan kautta asiakastunnuksillasi.
Vuokraamallesi varastotilalle on mahdollista päästä käymään vuoden jokaisena päivänä klo 6-23.
Huomaa, että jokainen varaston vuokraaja tarvitsee oman lukon oman varastonsa oveen. Lisäksi osa varastoista on yhdistetty kahdesta tai useammasta varastotilasta ja jokaiseen oveen tarvitaan oma lukko.
Kaupunkivarasto Kuopio – pienvarasto Kuopio
Kisällinkuja
Kisällinkuja 12
70780 Kuopio
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 6-23
kaupunkivarasto.fi
Leväsentie
Leväsentie 56
70780 Kuopio
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 6-23
Yksi parhaista tavoista saada lisätietoja Kaupunkivarasto Kuopio – pienvarasto Kuopio palveluista on seurata yhtiön virallisia sosiaalisen median sivuja, kuten Facebookia osoitteessa facebook.com/KaupunkivarastoKuopio/.
Facebook-sivulle tulee päivityksiä liittyen muun muassa varastotilojen yksityiskohtiin, yhtiön toimintaan Kuopiossa, sekä paljon muuta.